Siirry sisältöön

Jos et menesty niin kuin haluaisit ja pystyisit, se johtuu yksinkertaisesti siitä, ettet ole määritellyt tavoitteitasi riittävän selkeästi.”

Paul J. Meyer, LMI:n perustaja

Hyvää Uutta Vuotta!

Uuden vuoden alku on hyvien suunnitelmien ja lupausten teon aikaa. Pysähdytään hetkeksi, arvioidaan mennyttä ja päätetään tänä vuonna olla tarmokkaampia, tehokkaampia, kannustavampia, positiivisempia ja tuottavampia.
Voit tehdä listaa saavutuksistasi ja käyttämättä jääneistä mahdollisuuksistasi, mutta riittääkö se saamaan haluamasi muutoksen oikeasti liikkeelle? Pohdi seuraavia kysymyksiä, valitse tärkeimmät tavoitteesi, tee konkreettinen toimintasuunnitelma ja ryhdy toimeen.

Opi menneestä vuodesta

Mieti, milloin käytit aikaasi oikein, juuri niihin asioihin mihin haluatkin. Milloin teit jotain turhaa tai jopa vääriä asioita?

  1. Missä pystyit parhaiten hyödyntämään vahvuuksiasi ja parhaita puoliasi? Mitä konkreettisesti teit silloin?
  2. Missä olit hyvä ja onnistuit?
  3. Millä tavoin kehityit viime vuonna? Mikä esti sinua kehittymästä niin kuin olisit halunnut?
  4. Mikä työssäsi vastaa parhaiten omia tavoitteitasi? Millaisissa tilanteissa sait kiitosta muilta?
  5. Missä tilanteissa jouduit luopumaan omista tavoitteistasi?
  6. Mitä sellaista jätit tekemättä, mitä nyt toivot, että olisit tehnyt?

Pohdi vastauksiasi ja päätä, mitä haluat tehdä enemmän ja mitä vähemmän nyt alkavana vuonna.

Arvioi nykytilanteesi

Omaa tämän hetken tilannetta on usein vaikeaa nähdä objektiivisesti. Näitä kysymyksiä on hyvä pohtia coachin tai läheisen ystävän kanssa, jolloin toinen voi haastaa sinua avartamaan näkemyksiäsi.

  1. Millaisen vaikutuksen teet ihmisiin ja asioihin? Onko se mielestäsi oikea ja riittävä
  2. Mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, millaisessa tilanteessa olet tällä hetkellä? Mitkä asenteesi tai oletuksesi rajoittavat näkemystäsi elämäsi ja mahdollisuuksiesi suhteen?
  3. Mistä vanhoista säännöistä tai tavoista pidät kiinni, vaikka nyt olisi jo aika unohtaa ne?
  4. Mitä olisit halunnut saavuttaa elämässäsi tähän mennessä? Mikä estää sinua tekemästä sitä nyt?
  5. Miten tällä hetkellä käytät kykyjäsi itsesi, lähimmäistesi tai organisaatiosi hyväksi?

Moni on tyytymätön joihinkin asioihin elämässään. Niiden avoin tunnistaminen auttaa päättämään, mihin asioihin haluat muutosta tai mitä ehdottomasti haluat säilyttää. Kirkasta tärkeimmät tavoitteesi ja tee toimintasuunnitelma sen mukaan. Nykytilanteen näkeminen selkeästi auttaa määrittelemään, mihin haluat keskittyä tulevaisuudessa ja mihin toimenpiteisiin sinun täytyy ryhtyä nyt heti.
Jos tiedät, mitä todella haluat, niin mikä sinua estää tekemästä sitä?

Kun olet määritellyt mahdolliset esteet tielläsi, pystyt löytämään myös ratkaisut niiden poistamiseksi. Jotkut ratkaisut saattavat vaatia enemmän työstämistä, jotkut on helppo toteuttaa. Aseta välitavoitteita ja tee aikataulutettu toimintasuunnitelma tavoitteidesi saavuttamiseksi.

Viimeinen kysymys – ja samalla tärkein – on: Miten varmistat, että pysyt tekemissäsi päätöksissä, valitsemassasi suunnassa ja toimintasuunnitelmassa? Elämä on täynnä valintoja. Varmista, että teet itse ja tietoisesti omat valintasi. Luo itsellesi selkeä mielikuva tavoitteistasi ja kirjoita itsellesi kannustuslauseita, mottoja, joiden avulla teet oikeita valintoja joka päivä ja pysyt uudessa suunnitelmassasi.

Jos haluat, olen sparraajasi ja valmentajasi niin että tavoitteesi toteutuvat.