Tavoitteista tuloksiin -kokonaisuus.
Nosta yrityksesi ja itsesi uudelle tasolle – täyteen potentiaaliin!
Kokoan muutaman kerran vuodessa pienryhmän, jossa valmennan henkilökohtaisen tuottavuuden, ajankäytön hallinnan ja tiimityön kehittämiseen keskittyvän Tavoitteista Tuloksiin -kokonaisuuden Teamsissä kokoontuen. Pienryhmässä hinta on henkilökohtaista valmennusta edullisempi ja oman pohdinnan lisäksi ideoita syntyy myös vuorovaikutuksessa ryhmän muiden osallistujien kanssa. Ryhmän koko on enintään 10 henkeä.
Aloitamme henkilökohtaisella haastattelulla, jossa osallistujat tunnistavat omat haasteensa ja asettavat henkilökohtaiset tavoitteensa. Jokainen osallistuja saa oman kehittymisensä tueksi ohjelman aineiston ja työkalut käyttöönsä, kuten yksilövalmennuksessakin. Johtajuusominaisuudet kehittyvät omassa työssä tapahtuvan uusien ideoiden soveltamisen kautta yhdessä ryhmän kanssa kokemuksia vaihtaen. Valmennus edistää sekä omien konkreettisten tavoitteiden että henkisen johtajuuskasvun toteutumista.
Muuta toimintatapasi reaktiivisesta tavoitteelliseksi, ylikuormittuneesta järjestelmälliseksi ja hajanaisesta keskittyneeksi ja tuloskeskeiseksi.
Seuraavat avoimet ryhmät:
15.4. alkaen joka toinen keskiviikko klo 14-16 Teams Lataa esite
18.9. alkaen joka toinen perjantai klo 9-11 Teams Lataa esite
3.11. alkaen joka toinen tiistai klo 9-11 Teams Lataa esite
Lisätiedot ja ilmoittautumiset