Siirry sisältöön

Jos et menesty niin kuin haluaisit ja pystyisit, se johtuu yksinkertaisesti siitä, ettet ole määritellyt tavoitteitasi riittävän selkeästi.”

Paul J. Meyer, LMI:n perustaja

Tehosta myyntiä

Valmennus haastaa tarttumaan konkreettisiin toimenpiteisiin asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi myyntitavoitteiden toteuttaminen vaatii tarmokasta asennetta ja periksiantamattomuutta, mutta kuitenkin herkkyyttä asiakaspalvelutilanteissa.

Valmennus kannustaa toimimaan viikoittain jatkuvasti aktiivisesti seuraamalla tavoitteiden toteutumista, kuuntelemaan aidosti asiakasta, iloitsemaan saavutuksista ja kohtelemaan epäonnistumisia ponnistuslautoina kohti onnistumista, virheitä merkkipaaluina matkalla kohti täydellisyyttä.

Määrittele realistinen tavoite ja saavuta se valmennuksen avulla.

”Yhteistyö sujuu nyt loistavasti ja ratkotaan yhdessä ongelmia. Viikonloppu- ja iltapäiväsoitot ovat vähentyneet, kun on saatu yhtenevät ja perusteelliset työohjeet.”

scy_small  LMI_International_logo_small